Etusivu

Nasto-Polar

Neuvontaa ja apua pihaympäristön ja pienimuotoisten arboretumeiden suunnitteluun ja rakentamiseen, vihertöiden valvontaan, puiden hoitoleikkauksiin ja kasvihankintoihin.

Yhteistyökumppaneidemme kanssa pystymme tarjoamaan myös ammattitaitoiset resurssit hankkeiden toteutukseen.

Olemme näihin palveluihin erikoistunut yritys. Kahdenkymmenen viime vuoden aikana olemme olleet mukana mm. seuraavien hankkeiden toteutuksessa:

Hämeenlinnan kirkko-ja toripuiston saneeraus. Kohde voitti vuonna 2007 Puutarhaliiton ja Rakennusteollisuus RT:n Vuoden ympäristörakennekilpailun.

Suomen ympäristörakentaminen 2008- julkaisussa, jossa esitellään kansainvälisesti alan suomalaisia huippukohteita, esitellään kolme kohdetta, joiden toteutuksessa olimme mukana.

Hakamäentien vihertyöt Helsingissä vuosina 2009-2010. Hankkeessa istutettiin Hakamäentien varteen yli 30 000 pensasta ja puuta

Haminan ohikulkutien ja Hamina-Vaalimaa moottoritien viher-ja kivityöt vuosina 2011-2015

Hanasaaren suomalais- kulttuurikeskuksen, Kansalliskirjaston ja Italian suurlähetystön pihatyöt vuosina 2016-2018

Useiden arboretumeiden ja kulttuuriympäristöltään arvokkaiden yksityispihojen suunnittelu ja rakentaminen vuosina 2010-2021

Palveluistamme vastaa MMT Heikki Vesikallio. Hänellä on viherrakennusalta yli kaksikymmenvuotinen kokemus ja laaja ulkomaisista arboretumeista koostuva kansainvälinen kumppanuusverkosto, mikä mahdollistaa monenlaisten Suomen olosuhteissa menestyvien erikoiskasvien hankinnan.

Meillä on myös laaja kotimainen kumppanuusverkosto, joiden kanssa pystymme tarjoamaan myös hankkeiden toteutuksia.